Toissapäivänä eräs vanhempi saarnamies vokotteli eräisiin seuroihin säestämään. Valittiin laulu. Mutta saarnamies vetikin maton alta kun toivoi, että se lauletaan hyvin hitaasti. Tempo oli sitten niin tosi hidasta, että aikakin pysähtyi.
Seuraavana päivänäkin oli vielä merkillisen pysähtynyt olotila. Pelkkä ajatuskin puistattaa, että pitää säestää niin hitaasti.
En tiedä miksi ihmeessä pitää laahata silleen. Varmaan siksi, että se synnyttää harrasta tunnelmaa tai vähintäänkin synnintuntoa.
Tapasin kappalaisen eilen kirkon sakastissa, jonne eksyin kun olin hukannut kompassin. Heitin ilmoille ajatuksen, keventääkseni tunnelmaa, että tarvitsisin sielunhoitoa, koska ahdistuin kun jouduin soittamaan niin hitahanpuoloisia lauluja eräissä seuroissa. Kappalainen antoi ymmärtää, että sielunhoito kuuluu vain kirkon jäsenten luontaisetuihin.
Valittelin kappalaiselle kirkon jäsenyyden kalleutta.
Siihen hän vastasi, että mikä täällä ajassa laitetaan kirkollisveroihin, se muuttuu kullaksi taivaassa.
Senjälkeen hän siteerasi kirkkoisä Augustinusta, joka väitti, että jolla ei ole kirkkoa äitinään, sillä ei ole Jumalaa Isänään.