Pilvet vyöryivät hyvin matalalla sinä iltana auringonlaskun aikoihin.
Erikoinen pilvimuodostelma eli niinsanottu vyörypilvi, joka muistutti lähinnä ylösalaisin käännettyä pesuvatia, vyöryi nopeasti eteenpäin. Auringon lasku tehosti ilmiön näyttävyyttä. Vaikuttava spektaakkeli, joka oli melko nopeasti ohi.
Onneksi satuin olemaan liikkeellä juuri oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa kamera mukanani. Muussa tapauksessa olisin missannut tuon taivaallisen näytelmän.
Kysymyksessä voisi olla vaikka harjoitusylöstempaus. Ne, jotka olivat valmiina ja joiden digikameroissa oli virtaa, pääsivät ihastelemaan tuota taivaallista näkyä.
Jotkut havahtuivat asiaan vasta myöhemmin ja rupesivat hätäpäissään etsimään kameroitaan ja kyselemään: missä on se taivaallinen näky? Silloin oli jo liian myöhäistä. Kaikki oli nopeasti ohi. Pimeys oli laskeutunut tienoon ylle, eikä valoshowsta ollut enää tietoakaan.
Mikä se varsinainen Ylöstempaus sitten oikein on, se mistä on puhuttu jo lähes parisen tuhatta vuotta ja jota kristityt odottavat kuin kuuta nousevaa, tai sitä kirkasta kointähteä?
Tässä hieman valaistusta asiaa:
" Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet.
Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin;
sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.
Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla." 1 Tes 4:15-18
Painovoima lakkaa silloin vaikuttamasta, eikä siinä päätä huimaa, eikä korkeanpaikan kammokaan vaivaa kun vauhti on huikea. Tosin ei siinä kerkeä sellaista edes miettiä, kun kysymys on silmänräpäyksestä.
"...yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa, sillä pasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme." 1 Kor 15:52

Siihen armoon...