Siunaustilaisuudessa pappi luki Raamatunkohdan, jossa Jeesus lupaa, että se, joka uskoo häneen, saa elää. Sitten pappi antoi ymmärtää, että se kuoleekin.
Tuossa kohden pappi veti maton jalkojen alta. Ainakin osittain, mutta vasta toisen jalan alta. Lopullisen vedon hän suoritti toteamalla kylmän harkitusti, että haudassa me odotamme ylösnousemusta. Siltä se aivan selvästi kuulosti.
Pappi ei ainoastaan vetänyt mattoa jalkojen alta, vaan meni paljon pidemmälle. Hän ikäänkuin kaivoi kuopan, naamioi sen ovelasti, jotta pahaa aavistamaton kulkija kävelisi siihen huomaamattaan.
Tällaisia ajatuksia sinkoilee pään sisällä kirkkoseremonian "innoittamana".
Juho jo kommentoikin herättelevästi - Just joo. Vaikea tuo kuolemanjälkeinen elämä EvLutissa.
On ilmeistä, että kuoleman jälkeinen elämä on monille hämärän peitossa. Eli vallitsee täydellinen black out tämän asian yllä.
Jos joku on lähdössä ulkomaan matkalle, eikö hän huolella tutustu matkan kohteeseen etukäteen. Miksi pitäisi kiusata niin tuttua miestä kuin itseään, olemalla autuaan tietämätön siitä, minne lopulta on matkustamassa. Varsinkin tällaisessa tapauksessa kun myydään vain menolippuja.
Olisi sangen noloa, jos perillä odottaisi epämiellyttävä yllätys. Etten sanoisi ihan helvetillinen yllätys, mutta jätänkin sanomatta.
Merkillistä ettei tuota edellämainittua Raamatunkohtaa lueta kokonaisuudessaan. Sehän jatkuu: "Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun ikinä kuole, Uskotko sen?"
Siinä ei jäisi sijaa jossittelulle.
Mutta nyt kalvaa sielua epätietoisuus. Joudummeko sittenkin "siunattuun" kirkkomaahan, niinkuin pappi sanoi? Vai pitääkö Jeesus sittenkin lupauksensa, että elämä jatkuu kuolemankin jälkeen? Tai tarkemmin sanottuna, että elämä jatkuu tämän elämän jälkeenkin.
Matka jatkuu