Olipa kerran kaunis perjantai-iltapäivä joskus viime vuosituhannen loppupuolella. Pistäydyin paikallisessa valintamyymälässä. Silmäilin edessäni notkuvaa juomatölkkihyllyä. Olin juuri aikeissa tarttua kiinnostavan näköiseen tölkkiin kun tumma varjo lankesi viereeni. Sivusilmälläni huomasin uuden kappalaisen, Isä Neulasen, seisoskelevan vieressäni tutkaillen minua tarkkaavaisena. Tilannetta uudelleen arvioidessani rohkaisin mieleni ja päätin, että olkoon vaikka arkkipiispa niin meikäläinen ostaa nyt pari tölkkiä. Pastorismiehen piti ilmeisesti saada huomauttaa jotain ikäänkuin virkansa puolesta. – Olisit nyt hyvä mies ostanut edes lasipulloissa, sillä se olisi luontoystävällisempää. Itsekseni mumisten poistuin myymälästä ostoksineni.
Muutaman päivän perästä olin taas ostoksilla samaisessa valintakaupassa. Tällä kertaa jostain kumman syystä ostinkin muutaman lasipullon, vaikka ne kolisevat kassissa raflaavasti. Kassalla ostoksia maksellessani viereeni ilmestyi jostakin, ikäänkuin tyhjästä, Isä Neulanen, suojelusenkelini. Hän ei virkkanut mitään, loi vain arvoituksellisen katseen ostoksiini.
Ulkona pastori nojautui autooni ja vakavoituen puhkesi puhumaan. – Kuulehan, olet ensimmäinen ihminen paikkakunnalla, joka ottaa minun sanani todesta…