Jouluaattona, tarkalleen ottaen siinä vaiheessa kun päivä hämärtyy illaksi ja kaikkein tummin pilvi lipuu kuun eteen, avautuu eräänlainen musta aukko ammolleen lähistöllä. Se uhkaa väistämättömästi nielaista kurimuksiinsa jokavuotiseen jouludepressioon taipuvaisen.
Kauhukseni tajusin, että meikämannekin on taas vaihteeksi tuon ammottavan kuilun partaalla. Sen salakavala vetovoima olisi kohta temmannut minut mukaansa, ellei peliin olisi viime hetkellä puuttunut eräs pelastuskoira.
Pelastava ystäväni vei minut mukanaan metsään tutulle lenkkipolulle. Se aavisti, että olin todellakin piristävän lenkin tarpeessa. Vietin aattoillan tämän ihmisen parhaan ystävän seurassa. Joulun haamut eivät saaneetkaan minua saaliikseen, sillä koiran iloinen hännänheilutus karkoitti lähestyvän jouludepression lopullisesti.
Pelastava ystäväni aavisti, että olin piristävän lenkin tarpeessa.
Koiran yllättävä löytö
Olimme lähestymässä vuolaan puron yli kulkevaa siltaa, kun huomasin koiran kadonneen jonnekin. Hapuilin sitä katseellani illan hämärissä olosuhteissa. lopulta se vihdoin ilmestyi taakseni tuijottaen minua suurilla kiiluvilla silmillään. Taskulampun valokeila sai sen näyttämään aavemaiselta. Koiran käytös herätti ihmetystä. Mitähän sen mielessä oikein liikkuu?
Läksin talsimaan rauhallisesti eteenpäin. Silloin koirakin rohkaistui ja muina miehinä tallusteli luokseni. Sen suussa oli jokin kookas möhkäle. Sain kiskottua sen pois koiran leukaperistä ilman kummempaa vastarintaa. Möhkäle osoittautui vaaksan pituiseksi selkärangan kappaleeksi. Ehkä se oli kuulunut jollekin eläimelle. Mahdollisesti se oli osa hiljattain katkennutta kirkollista selkärankaa, josta oli puhetta Adventtisunnuntain Epistolassa. Se saattoi myös olla puuttuva rengas ihmisen ja piispan väliltä.
Argeologisia tutkimuksia
Päätimme silkasta uteliaisuudesta käväistä koiran kanssa tutkimusmatkalla ikivanhassa kalmistossa. Monet kylän koirat tekevät sinne retkiään vaikka portilla olevassa kyltissä selvästi lukee koirilta pääsy kielletty.
Kalmiston äärimmäisessä kolkassa sijaitsee muinaisten pappien sammalen peittämiä hautakiviä. Niitä lienee ainakin leegio. Mitään johtolankaa, joka olisi viitannut kadonneeseen kirkolliseen selkärankaan, ei kuitenkaan löytynyt. Edes tarkkavainuinen seuralaiseni ei havainnut mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Kylän koiratkaan eivät olleet viime aikoina paikkoja kaivelleet.
Yllättäen alkoi hyinen viima käydä yli kolkon paikan. Sankka sumuverho vyöryi tienoon ylle. Kuu vetäytyi usvan taakse. Äärimmäisen painostava tunnelma alkoi kietoa hyytävään syleilyynsä lohduttomassa paikassa kävijät. Tuntui, että maakin alkoi korventaa jalkojen alla.
Hetken jo harkitsin ottavani taskusta ystäväni Nestori Paulasen lahjoittamat puolisakraaliset silmälasit. Niillä saattoi nähdä ihmissilmälle näkymättömään maailmaan eli tuonpuoleiseen. Oman mielenrauhani vuoksi päätin kuitenkin olla kajoamatta noihin kakkuloihin, koska niihin saattoi liittyä kirous.
– Nykyään ei enää voi joutua kirkonkiroukseen, muistelen kirkkoherran maininneen. Tämän kerrottuaan kirkkoherra veti syvään henkeä ja huokaisi: voi nimittäin joutua johonkin paljon pahempaan.
Katsoimme parhaaksi vetäytyä pois kalmiston perimmäisestä kolkasta hyvän sään aikana. Astuttuamme ulos portista sää äkisti selkeytyi. Usva väistyi yhtä nopeasti kuin se oli ilmestynytkin.
Tutkimukset jatkuvat
Seuraavaksi voisi tutkimuskohteenamme olla kirkolliset viranhaltijat. Pitäisi selvittää olisiko kirkossa mahdollisesti joku, joka on itseään 15 cm lyhyempi. Varmalta taholta tullut huhu tiesi, että ainakin pari piispaa voisi tulla kysymykseen. Lisäsimme siis heidät epäiltyjen listaan.
Tehtävä osoittautui paljon vaikeammaksi kuin luulimmekaan.
Palasimme koiran kanssa metsäpurolle etsimään lisää todistusaineistoa. Puro vaikutti sen verran vuolaalta, että arvelin virtauksen kuljettaneen etsimämme todistusaineistot mahdollisesti hyvinkin kauas.
Etenimme vaikeakulkuisessa maastossa puroa tarkasti silmällä pitäen. Vihdoin Peräkylän kohdalla virtaava puro leveni ja muuttui hyvin kivikkoiseksi.
Kiviin oli kerääntynyt kaikenlaista roinaa, muun muassa kirkollisia käytöstä postettuja pyhiä esineitä eli pyhäinjäännöksiä.
Roinan keskellä oli selvästi havaittavissa röykkiöittäin rangapätkiä. Ilmeisesti muutkin koiranulkoiluttajat olivat nakelleet koiriensa löytämiä luita tuohon samaiseen puroon ja virta oli kuljettanut ne Peräkylän kohdalla levenevän virran kivikkoihin. Etsintämme karahti kiviin.
Sitten juolahti mieleen, että selkärangattomat virkamiehet ovat voineet korvata puuttuvan ranganpätkänsä proteesilla. Mutta sittenhän salaisuuden saisi helposti selville metallinpaljastimella – sikäli mikäli korvattu osa olisi metallia. Muussa tapauksessa tehtävä kariutuisi omaan mahdottomuuteensa. Sitäpaitsi noita puuttuvia osasia saattaa olla niin laajassa mittakaavassa, että tutkimus saattaisi kestää maailman tappiin saakka.
Kiviin oli kerääntynyt kaikenlaista roinaa, muun muassa kirkollisia käytöstä poistettuja pyhiä esineitä eli pyhäinjäännöksiä
Jos tehtävä olisi ylipäänsä mahdollista suorittaa, se olisi kait suoritettu jo monta sataa vuotta sitten. Toisin sanoen, mitään ei liene tehtävissä. Kirkollinen elämä ja traditio tulevat jatkumaan niin kuin ne ovat aina olleetkin. Ikivanhat seremoniat, totutut kaavat, liiketoiminta ihmissieluista, pukunäytelmät ja erityisesti pyhien esineiden kunnioittaminen tulisi jatkumaan iankaiken.